torstai 3. maaliskuuta 2016

Monkey Bread Cake: pullakakku

Ei helposti uskoisi, että kakku on tehty pullataikinasta. Tämä on vähän kuin bostonkakku, jossa täytteet ovat sisäpuolen sijaan ulkopuolella :-)

Wikipedian mukaan monkey bread cake’n ohje on alunperin julkaistu 1950-luvulla amerikkalaisissa naistenlehdissä ja keittokirjoissa, mutta on huonosti tunnettu USA:n ulkopuolella. No ei ole enää! Kun bongasin tämän erikoisen kakun ohjeen Soppa365-sivustolla, niin pitihän sitä heti kokeilla. Helppo tehdä, joskaan ei ihan pikaleivonnainen. Äkkiämakeaa, mutta erittäin hyvää. Kelpaa sekä sunnuntai- että juhlakahveille. Suosittelen!



Pullataikina:
2,5 dl maitoa
½ tl suolaa
1 dl sokeria
1½ tl kardemummaa
1 pss kuivahiivaa (tai 25 g hiivaa)
n. 7 dl vehnäjauhoja
100 g voita (tai leivontamargariinia)


- Sekoita n. 5 dl:aan jauhoja suola, kardemumma ja kuivahiiva.
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää sokeri ja sekoita, kunnes sokeri sulaa.
- Lisää jauhoseos maitoon vähän kerrallaan ja vaivaa hyvin.
- Lisää sulatettu rasva.
- Lisää loput jauhomäärästä tarpeen mukaan.
- Kohota 30 min.
- Pyörittele taikinasta pieniä, n. 2-3 cm läpimittaisia pullia ja aseta ne esim. leivinpaperin päälle.

Kakun ”täyte”:
3 dl fariinisokeria
3 tl kanelia
75 g voita

- Sekoita fariinisokeri ja kaneli pussissa.
- Sulata voi.



Kakun kokoaminen:
- Pyörittele pullapallot ensin voisulassa ja hölskyttele niitä sen jälkeen muutama pulla kerrallaan sokeri-kanelipussissa.
- Lado pullapallot voideltuun, reiälliseen kakkuvuokaan.
- Kun kaikki pullat ovat vuoassa, kohota kakkua n. 30 min.
- Paista 175 asteessa n. 40 min.
- Jäähdytä paiston jälkeen vuoassa 5 min. ja kumoa leivinpaperilla vuoratulle tarjoilualustalle. Jäähdytä vielä 10 min. ja kuorruta kakku.

Kuorrutus:
2½ dl tomusokeria
n. 3 rkl sitruunalla maustettua vettä

- Sekoita tomusokeri ja sitruunavesi ja valele kakun päälle. Anna valua sekä sisä- että ulkoreunoille.
- Anna kovettua tunnin verran ennen tarjoilua.